Fimlab & esihenkilöiden työhyvinvointi Yhteistyötä esihenkilöiden työhyvinvoinnin hyväksi

Fimlabissa työskennellään ihmisten terveyden hyväksi ja tuotetaan vastauksia jokaisen terveyteen nyt ja tulevaisuudessa. On siis luonnollista, että oman henkilöstön työhyvinvointi ja sen johtaminen nähdään tärkeänä tekijänä. 

 

”Olemme rakentaneet työhyvinvoinnin johtamisen mallin, joka kuvaa asian kokonaisuutta, rooleja ja vastuita sekä tapoja, joilla tuemme työhyvinvointia arjessamme. Seuraamme työhyvinvoinnin tilaa ja kehitystä jatkuvasti ja tunnistamme näin kehittämisen osa-alueet. Palautumisen kokemukseen liittyvät haasteet ovat nousseet viime aikoina vastauksissa esiin ja tähän teemaan on pyritty kiinnittämään huomiota arjessa” kertoo työhyvinvointipäällikkö Anne Merikoski.

”Fimlabissa esihenkilöiden johtamisosaamisen kehittäminen on jo pitkään ollut hyvin systemaattista. Viime vuonna keskityimme työhyvinvoinnin johtamisen kehittämiseen ja tiedämme, että tuossa onnistuminen edellyttää myös esihenkilön kykyä johtaa omaa hyvinvointiaan. Tämän vuoksi koimme tärkeäksi, että esihenkilöille tarjotaan mahdollisuutta pysähtyä oman hyvinvointinsa äärelle.”

Anne Merikosken sanoja tukee myös tutkimus (The Workforce Institute at UKG, 2023), jossa 69 prosenttia vastaajista kertoo, että esihenkilöllä on yhtä suuri vaikutus heidän psyykkiseen hyvinvointiin kuin omalla puolisolla.

"Me haimme vaikuttavuutta ja sitä olemme myös saaneet. Valmennukselle oli selkeästi tarvetta, sillä vapaaehtoiseen valmennukseen ilmoittautui mukaan suurin osa Fimlabin esihenkilöistä." Anne Merikoski, työhyvinvointipäällikkö, Fimlab

valmennukseen osallistuneista oli erittäin tyytyväisiä tai tyytyväisiä valmennuksesta saamaansa käytännön hyötyyn.

Konkreettista hyötyä ja vaikuttavuutta

Kun Fimlabissa lähdettiin pohtimaan, miten esihenkilöiden omaa hyvinvointia voitaisiin kehittää, oli lähtökohtana se, että lähdetään rakentamaan kokonaisuutta, jolla saadaan aikaan vaikuttavuutta ja konkreettista hyötyä esihenkilöiden arkeen. Yhteistyökumppanin valinta tehtiin tästä syystä erittäin harkiten. AS3:n valinnan ratkaisi aiemman yhteistyön perusteella syntynyt luottamus sekä valmentajien vahva osaaminen ja kokemus hyvinvoinnista, esihenkilötyöstä, johtamisesta ja coachingista.

”Valmennuksen suunnittelussa on mielestäni tärkeää lähteä liikkeelle pohtimalla huolellisesti, mitä valmennuksella tavoitellaan sekä mitkä ovat valmennukseen liittyvät ajalliset ja taloudelliset raamit. Kun nämä ovat itsellä selkeinä, on helpompaa lähteä käymään avointa keskustelua yhteistyökumppanin kanssa toteutukseen ja menetelmiin liittyvistä vaihtoehdoista”, Anne Merikoski toteaa.

Vaikuttavuuden aikaansaamiseksi Fimlabin esihenkilövalmennuksesta rakennettiin noin puolen vuoden prosessi, joka koostui hyvinvoinnin alku- ja loppukartoituksesta, kahdesta ryhmävalmennuspäivästä, henkilökohtaisesta coachingista sekä vertaissparrauksista oman parin kanssa. Hyvinvointikartoituksen tavoitteena oli tehdä näkyväksi henkilön alkutilanteen lisäksi hyvinvoinnin eri osa-alueilla valmennuksen aikana tapahtuneita muutoksia.

”Kun halutaan vaikuttavuutta ja pitkäjänteisiä muutoksia, yksittäinen valmennus harvoin siihen yltää. Prosessi mahdollistaa sen, että sisältöä voidaan myös hioa matkan varrella ja pystytään tarttumaan paremmin niihin kohtiin, jotka tuottavat toivottuja muutoksia osallistujien arjessa”, toteaa senior coach Mirka Fagerholm, toteutuksen toinen valmentaja.

”Keskityimme ryhmien ensimmäisenä päivänä enemmän esihenkilöön itseensä ja toisena päivänä, joka pidettiin kuukauden päästä, hyvinvoinnin systeemiseen näkökulmaan. Esihenkilöt tekivät myös oman hyvinvointilupauksensa, joka prosessin aikana sparrauksissa syventyi ja muutti jopa muotoaan. Tärkeää oli se, että ihmiset pystyivät poimimaan konkreettisia, itselleen sopivia asioita, jotka voivat joskus olla myös tosi pieniä muutoksia arjen tasolla”, kertoo toinen valmentaja, psykologi Hippu Pintilä.

Fimlabin esihenkilöiden valmennusprosessi tuotti kahden ensimmäisen ryhmän kohdalla myös mitattuna näkyvää tulosta. Kaikilla mitatuilla alueilla tapahtui myönteisiä muutoksia ja erityisesti palautumisen kohdalla tilanne parani selkeästi. Arkeen oli myös syntynyt uusia hyvinvointia tukevia rutiineja.

Anne Merikoski on tyytyväinen tähän mennessä saatuihin tuloksiin ja yhteistyöhön.

”Luottamus yhteistyökumppaniin ja valmentajiin loi alusta saakka sellaisen tunteen, että tämä prosessi onnistuu. Me haimme vaikuttavuutta ja sitä olemme myös saaneet. Valmennukselle oli selkeästi tarvetta, sillä vapaaehtoiseen valmennukseen ilmoittautui mukaan suurin osa Fimlabin esihenkilöistä.”

”Kun valmennusprosessi on asiakkaan ja valmentajien kanssa yhdessä rakennettu, räätälöity ja toteutettu, ei tuloksena voi olla muuta kuin toimiva ja vaikuttava kokonaisuus”, Anne Merikoski tiivistää.

"Sain suurimpana oivalluksena valmennuksesta sen ajatuksen, että myös esihenkilön on tärkeä olla positiivisesti itsekäs." Valmennukseen osallistunut esihenkilö, Fimlab
"Tärkeää oli tunnistaa omat ajatusmallit ja miten ne vaikuttavat toimintaan." Valmennukseen osallistunut esihenkilö, Fimlab

Miten voisimme tukea teidän työyhteisönne työn sujuvuutta ja hyvinvointia?

Olemme mielellämme tukenanne rakentamassa hyvinvoivaa työyhteisöä, jätä meille yhteydenottopyyntö niin palaamme sinulle mahdollisimman pian.

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietosuojakäytäntömme ja tietojesi tallentamisen rekisteriimme. Käytämme tietojasi vain asiakasviestintään. Jos haluat perua suostumuksesi, ota yhteyttä.