AS3 VALMENNETTAVAn kokemus Ajattelun muutos vie kohti yrittäjyyttä
Valmennus auttoi minua tunnistamaan, ettei tavastani tehdä töitä ollutkaan pitkä matka yrittäjyyteen. Valmentajani kanssa käydyt keskustelut laittoivat tämän ajattelun liikkeelle ja prosessin edetessä on lujittunut käsitys, että muutoksen suunta on oikea.
"Minulla on takana pitkä ura kansainvälisessä yrityksessä ja olin ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa minun tulisi hakea töitä. Johtotähtenäni tilanteessa oli olla lukitsematta itseäni mihinkään tiettyyn ratkaisuun vaan avoimin mielin katsoa, mitä asioita pystyisin lähteä tavoittelemaan. Alussa oma ajatukseni kuitenkin oli, että tuleva ratkaisuni olisi lähempänä entistä työtäni ja toimialaa."
"Uuden tilanteeni ollessa tuoreeltaan mielessäni ensimmäiset tapaamiset henkilökohtaisen valmentajani kanssa keskittyivät tilanteeni pohtimiseen. Näiden keskusteluiden pohjalta valmentajani kuitenkin ymmärsi mistä tulin ja millaisia asioita se toi mukanaan. Tämä auttoi häntä näkemään vahvuuksiani ja asioita, jotka olivat minulle tärkeitä uuden suunnittelussa."
"Valmentajani ja minun välilleni syntyikin nopeasti luottamuksellinen suhde ja yhteistyöstämme tuli välitöntä. Keskusteluiden pohjalta hän haastoi ajatteluani vanhaan palaamisesta. Hän antoi ideoita, mitä muuta polkua voisin lähteä tutkimaan. Vaikka minulla olisi osaamista ja kykyjä jatkaa entisellä urallani, tässä kohtaa voisi olla mahdollisuus johonkin uuteen."
"Valmennuksen aikana isoin muutos tapahtui ajattelussa itsestäni työntekijänä ja miten voisinkin olla yrittäjä. Tunnistin, että aiemmassa työssäni oma tapani toimia on ollut yrittäjämäistä ja matka yrittäjyyteen ei olisi pitkä. Minulla on kuitenkin takana pitkä ura liiketoiminnan kehittämisestä ja olen ollut koko työurani ison yrityksen palveluksessa. Kun tältä pohjalta lähtee miettimään yrittäjyyttä, tarvitaan siihen valtava muutos ajattelussa. Tällaista muutosta olisi ollut vaikea tehdä itse."
"Merkityksellisintä valmennuksessa oli, kun minulla oli toinen ihminen kenen kanssa pohtia asioita. Kun tein erilaisia ratkaisuja keskustelin niistä valmentajani kanssa. Se loi vakautta päätöksentekooni, kun sain kuulla toisen näkemyksen niistä. Arvokasta oli myös pysähtyminen valmentajani kanssa sen äärelle, millainen työ tekee minut tyytyväiseksi ja tuo merkitystä sekä millaisen työn koen arvokkaaksi."
"Valmentajani tausta on perheyrityksistä ja omani puolestaan globaalista yrityksestä ja listatuista asiakkaista. Mietin aluksi, kohtaavatko meidän taustamme. Kun ajatukseni kääntyi yrittäjyyden puolelle, valmentajani taustasta tulikin vahvuus. Tulevathan omat asiakkaani olemaan pk- ja perheyrityksiä."
"Elämässä iso opetus onkin ollut, että kannattaa löytää ympärilleen myös ihmisiä, jotka eivät ole liian lähellä omaa taustaa ja jotka vahvistaisivat vain omaa näkemystä. Valmentajani erilainen tausta mahdollisti omien näkökulmieni haastamisen. Hän kuitenkin myötäeli kanssani ja hänellä oli inhimillinen tapa toimia. Hän kohteli minua tasavertaisena ja halusi minulle hyvää heti alusta lähtien."
"Minulle oli tärkeää, että mikäli vaihdan uraa, tulee minun tässä kohtaa investoida osaamiseeni. Voisin sanoa, että prosessini yrittäjäksi on ollut asioiden ketjuuntumisen tulos. Nyt olen vaiheessa, jossa ketjussa on kolme lenkkiä: Työuralta saatu osaaminen, mahdollisuus kouluttautumisen kautta kehittää lisää osaamistani ja asiat, joihin minun tulee vielä paneutua."
"Valmennuksen alussa alkushokki oli kova. Valmennuksen aikana fiilikseni muuttuivat vapautuneeksi ja näen itsessäni potentiaalin, joka on vapautunut muutoksen myötä. Valmentajani kanssa käydyt keskustelut laittoivat minut ajattelussa liikkeelle. Koen että valmennus on ollut hyvä lähtökohta tulevaisuuden uralleni: ajatuskumppani pohdinnoilleni ja alkuun panijana."
Pitkän uran kansainvälisessä organisaatiossa tehnyt valmennettava osallistui AS3 ura- ja työnhakuvalmennukseen 2023. Julkaisemme haastattelun anonyyminä aiheen henkilökohtaisuuden vuoksi.
Vinkkini muille valmennettaville:
- Työelämässä omassa työyhteisössä kartoittaa henkilöitä, jotka ovat oman työn kannalta olennaisia. Kun lähtee rakentamaa uraa, aivan samalla tavalla lähde kartoittamaan keitä tunnet, millaisia asioita pystyt edistämään ja missä asioissa voit olla muille avuksi. Luultavasti sitä kautta löytyy uusia mahdollisuuksia.
- Pidä omat ajatuksesi avoinna, jos lähdet tekemään aidosti muutosta. Mene ja tutki erilaisia asioita. Kirjaa ylös mitä olet tehnyt ja mieti, mitkä näistä asioista on olleet mielekkäitä ja mistä haluat tietää lisää.
"Elämässä iso opetus onkin ollut, että kannattaa löytää ympärilleen myös ihmisiä, jotka eivät ole liian lähellä omaa taustaa ja jotka vahvistaisivat vain omaa näkemystä. Valmentajani erilainen tausta mahdollisti omien näkökulmieni haastamisen." AS3 uravalmennettava